Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Pihasuunnittelu ja viherrakentaminen

Toivepihan päätoimialana on pihasuunnittelu, pihakonsultointi ja viherrakentaminen. Pihan erilaiset puutarhurin ammattitaitoa vaativat pihanhoitotyöt kuuluvat myös palveluumme.

Toivepiha tekee nimensä mukaisesti pihasuunnittelun juuri Sinun toiveidesi pohjalta ja vahvaan ammattitaitoon pohjautuen, selkeitä ja kauniita pihaympäristöjä.

Perusajatuksena on luoda helppohoitoisia ja toimivia ratkaisuja Suomen vaihteleviin ilmasto-oloihin.

Toiminnan vahvuutena ovat luovuus, vahva ammattiylpeys sekä vuosien myötä laajeneva kasvituntemus. Monipuolista suunnittelukokemusta on kertynyt jo yli 20 vuoden ajalta.

Teemme pihasuunnittelua koko Etelä-Suomen alueella. Viherrakennus ja puutarhan hoitotyöt keskittyvät Länsi-Uudenmaan, Salon ja Espoon seudulle.

Toivepiha - pihasuunnittelu, viherrakentaminen ja pihatyöt


Toiminta-ajatus:

Toivepiha suunnittelee pihakohteet yhdessä asiakkaan kanssa, jolloin pyritään mahdollisimman laadukkaaseen ja yksilölliseen lopputulokseen. Suunnittelun lähtökohtana ovat tilaajan toiveet, mutta myös ympäristön asettamat lähtökohdat.

Yrityshistoria:
Tmi v. 2000-2012 ja siirtyminen Oy v. 2012 alkaen

Olemme toimineet 18 vuotta.

3.jpg

Yrittäjä:
Sanna Moilanen
Maisemasuunnittelija, suunnitteluhortonomi

yli 25 vuoden kokemus

Kotipaikka: Lohja (Karjalohja) - Toiminta-alueena maisemasuunnittelussa on koko Suomi ja puutarharakentamisessa Länsi-Uusimaa sekä Salo, Kirkkonummi, Kauniainen ja Espoo.

yritys_logo.jpeg


Me olemme luottokelpoinen yritys Bisnode rating järjestelmän mukaan. Bisnode rating on automaattinen ja jatkuvapäivitteinen luottoluokitusjärjestelmä.